keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Ostoksia

Olin viikonloppuna Helsingissä ja kävin Sinellissä ostoksilla. Tekisi mieli kokeilla kynttilöiden tekoa ja ostin tarvikkeita sitä varten. Ajattelin, että parafiinilla, steariinilla ja sydänlangalla pääsee ihan hyvin alkuun. Lisäksi pitäisi keksiä astioita valukynttilöille. Jotain värejä saattaa löytyä omista varastoista ja voihan sitä käyttää vaikka vanhoja kynttilänloppujakin - luulisin. Lisäksi ostin korttipohjia ja pari muuta ihan pientä juttua.


Kun palasin reissusta, minua odottivat myös Paperinauhasta ja Whiff of Joylta tekemäni tilaukset. Toimitusajat olivat tosi nopeat. Paperinauhasta tilasin paperilehtiöitä ja kaksi Magnolian leimaa sekä pilkkunauhaa. WOJ:lta tilasin kolme leimasinta, jotka ovat siis ensimmäiset leimani kyseiseltä valmistajalta.


Olen järjestänyt itselleni ensi viikonlopun vapaaksi ja aion syventyä kokonaan kortteiluun ja muuhun askarteluun. Toivottavasti siis ensi viikolla voin esitellä valmiita kortteja!

0 piristävää kommenttia: