tiistai 29. joulukuuta 2009

Heinäpohjaisia kransseja


Tein myös meriheinäpohjaisia kransseja. Käytin heinän alla styroksirengasta, jonka maalasin ruskeaksi, ettei sieltä täältä pilkahteleva pohja loistaisi valkoisena. Heinää kiinnitin styroksin päälle reilusti kuumaliiman avulla.

Tässä on melko pieni kranssi ja siihen olen kiinnittänyt heinän päälle vaaleanpunaisia olkikukkia.

Tämä kranssipohja on edellistä suurempi. Olen käyttänyt keltaisia ja oransseja kukkia sekä kieputtanut vaaleanruskeaa paperinauhaa kranssin ympärille. Solmin nauhan rusetiksi ja avasin päät.

Kahdessa alimmaisessa olen käyttänyt olkikukkien lisäksi kasvattamiani koristeheiniä. En tarkemmin tiedä heinien nimeä, koska käytin valmista siemensekoitusta.

1 piristävää kommenttia:

Mervi kirjoitti...

Aivan ihania ja itsetehtyjä, arvostan, toivottavasti saajatkin;-))m