torstai 29. tammikuuta 2009

Muutama kortti kaiken kiireen keskellä

Opinnoissa on todella kiireinen jakso menossa ja koko ajan saisi istua nenä kiinni kirjassa - jos vain jaksaisi... No viikonloppuna otin vähän rennommin ja tein nämä kaksi korttia ystävänpäivää ajatellen. Nyt vasta ehdin ne päivittämään. Muiden blogeissa en juurikaan ole ehtinyt vierailemaan.

Käytin näissä Cut@Homesta tilaamiani stansseja oikein urakalla ja myös tuota Floral Screen kohokuviointikansiota, jota en edes tilannut. Se tuli virheellisesti tilaamani Floral Fantasyn tilalta. Olin yhteydessä kauppaan ja he ystävällisesti lupasivat, että voin pitää väärin tulleen kansion ja he lähettävät oikean pikimmiten.



Sen verran olen kierrellyt blogeissa, että olen nähnyt monella ihania Greeting Farmin leimasimia ja upeita niillä tehtyjä kortteja. Harkitsin jo tilaavani niitä, mutta ainakin väliaikaisesti sain hillittyä itseni... Mutta jos joku on kiinnostunut esimerkiksi kimppatilauksesta, niin voisin vaikka hoitaa tilauksen teon tuohon jenkkiläiseen putiikkiin :)

lauantai 17. tammikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge #40

Niin kuin joku jo varoittelikin, koukkuunhan tähän jää :) Eli nyt olen jo toista kertaa mukana Jehkotar CardChallengessa. Muutamana tulevana viikkona en kylläkään ehkä pääse osallistumaan, koska opiskelut ovat taas alkaneet ja niidenkin parissa on pakko viettää aikaa. Ja sitten se kahden paikan ongelma: eli askartelutarvikkeet eivät kulje mukanani opiskelupaikkakunnalle. Ehkä hyvä näin, koska jos kulkisivat, niin silloin opiskelusta tuskin tulisi mitään :) Mutta asiaan... Tämänkertainen haaste oli Hannen tekemä ja seuraavanlainen:


Olen täydentänyt varastojani vauvakorttien osalta ja niinpä tähänkin haasteeseen osallistuvat kortit sopivat vauvakorteiksi, mutta kyllä myös ihan tavallisiksi onnittelukorteiksi. Tein haasteeseen kaksi samantyyppistä korttia. Ensimmäinen on tässä:


Toinen on sitten hieman vähemmän mallin mukainen, mutta sinne päin kuitenkin :) Molemmissa korteissa olen käyttänyt samaa Rachelle Anne Millerin hiirileimaa. Olen käyttänyt myös juuri saamiani Cut@homesta tilaamiani kohokuviointikansioita ja tässä jälkimmäisessä myös ympyrästanssia. Kiitos mukavasta haasteesta!

maanantai 12. tammikuuta 2009

Ei pöllömpi...

...eli ihan kiva kortti tuli tästä :) Tässä olen käyttänyt piparikuviossa ihan uutukaista Cuttlebugiani. Odottelen Cut@Homesta tilaamiani kohokuviointikansioita, että pääsee sitäkin testailemaan. No, joka tapauksessa tämä kortti sopisi vaikka kihlaparille. Taustapaperi on Basic Grayn ja onnea teksti on leimattu Finnstamperin kirjain-leimasimilla.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Jehkotar CardChallenge #39

Osallistun nyt ensimmäistä kertaa ylipäätään mihinkään haasteeseen. Useasti olen kyllä käynyt katselemassa ja ihailemassa muiden luomuksia. Malli on Jehkottaren tekemä ja näyttää tältä:

Itse sain aikaiseksi tällaisen kortin:


Molemmat paperit ovat Basic Grayn Archaic-lehtiöstä ja värimaailmaltaan sopivat siksi hyvin yhteen. Näin kun katsoo tuota korttia ruudulta, niin olisihan tuota liittämiskohtaa voinut peittää jollain - tai ainakin pehmentää. Vauva on Tilda-mallistoa Sinooperista ja ampiaisen asun olen kiinnittänyt kalvolle, jolloin kortin sisäsivulta paljastuu tämä vauva:


Tässä kortti vielä vähän eri kulmasta. Kiitos haasteesta!

Huivi puikoilla

Täällä blogissa on ollut joulun jälkeen hiljaiseloa. Joulun aikaan oltiin reissussa ja lisäksi olin aika paljon töissä... Sellaisia ne opiskelijan loma-ajat ovat. Reissussa ollessa olen neulonut huivia, ja olen päässyt puoliväliin:


Ajattelin esitellä teille puolivalmiin työn, koska minulle käy aika usein niin, että työ jää kesken. Nyt olen kuitenkin päättänyt tehdä sen valmiiksi (ainakin ennen ensi joulua) ja täällä lupaaminen toimii lisä-motivaationa :) Malli on Novitan uusimmasta lehdestä ja kun sen oppii, niin aika helppo sitä on tehdä. En todellakaan ole mikään kovin kokenut neuloja. Lankana minulla on Novitan vaaleanpunainen Rose Mohair.