sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Origamikukkavalaisin

Heipä hei pitkästä aikaa! Olin eilen kurssilla, jossa tehtiin origamitaittelutekniikalla valaisin. Kurssin järjesti Taito Pohjois-Pohjanmaa.

Valaisin koottiin 12 kukasta, joiden muodostaman pallon sisään laitettiin led-valot. Kova taitteleminenhan siinä oli, kun jokainen kukka koostui viidestä erillisestä osasta, mutta muuten se oli helppo tehdä.


Paperina käytettiin sileäpintaista painopaperia. Siinä oli kuulemma hieman rusehtava sävy, jolloin valo on kauniimpi. Kurssin pitäjä kertoi, että oli testaillut useammanlaisia papereita ja päätynyt tähän. Tavallisesta kopiopaperistakin voi tosin taitella, mutta silloin valo on sinertävä. Jouluksi voisi kyllä ihan mielenkiinnosta kokeilla punaista versiota.



maanantai 7. maaliskuuta 2011

Kananverkkokranssi


Joulun aikaan askartelin lahjaksi tällaisen kranssin kananverkosta ja selluloosamassasta. Ruusut tein leveästä paperinauhasta ja koristelin helminauhalla. Kranssin sisälle pujotin vielä led-valot.

Näin kransseja Taito Pohjois-Pohjanmaan Maakari-kaupassa ja olinkin sitten heidän järjestämällään iltakurssilla, missä tein ensiksi vähän tätä pienemmän kranssin. Heidän kauttaan sai ostettua myös selluloosa-arkkeja, mitkä ovat tosi riittoisia.



sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kuulumisia ja ostoksia


En ole kuluneen puolen vuoden aikana juurikaan askarrellut, sillä olemme muuttaneet tilapäisesti vuokralle eikä minulla ole tällä hetkellä ollenkaan työpöytää. Askartelua varten on siis aina valloitettava keittiön pöytä, joka sekin on hyvin pieni. Kun lisätään vielä se, että tarvittavat tavarat täytyy kantaa esiin toisesta huoneesta, on kaikenlaisesta puuhailusta tullut melkoinen projekti... Kesällä muutamme isompaan asuntoon, niin jospa askarteluinto taas lisääntyisi oman huoneen myötä :)

Olimme kuluneen viikon lomailemassa New Yorkissa ja ostin sieltä vähän inspiraation lähteitä:


Nyt kyllä sormet syyhyäisi päästä näitä kokeilemaan, niin jospa tässä jotain saisi aikaan. Manhattanilta löysin kaksi scrapbooking-aiheista liikettä, joista löytyi hyvin myös korttitarvikkeita. Lisäksi eteen sattui pari paperi- ja kartonkitavaraa myyvää kauppaa, mutta korttipohjia yms. en viitsinyt sieltä alkaa kuljettamaan. Manhattanin ulkopuolella olisi sitten ollut varmasti monipuolisempiakin kauppoja, mutta sinne emme kuitenkaan lähteneet.


Monipuolisempi liikkeistä oli Michaels. Siellä oli juuri jonkinlainen alennusmyynti ja ostin mm. tuon Martha Stewartin sydänboordileikkurin noin 8,5 eurolla. Eikä Distress Inkin leimatyynykään maksanut kuin vähän yli kaksi euroa. Sävyjä oli vain muutamaa ja löysin sieltä mieleisiäni vain tuon "tea dyen". Riippuvia koristeita löysin myös edullisesti, niitä on mielestäni vaikea löytää Suomesta.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Simppeliä, mutta söpöä

Pienelle prinsessalle tehty vaaleanpunainen vauvakortti :)

Leimasin on Magnolian heppa. Taustapaperi on My mind's eyen. Koristeena on satiininauha, metalliriipus, ruusu ja puolihelmiä. Ei sen kummempaa.

Aika söpöä silti :)

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Pyöreä nalle

Kun kävin viimeksi Paperinauhassa, ostin ympyränmuotoisia korttipohjia. Ne ovat yllättävän mukavia käyttää ja niillä saa helposti vähän erilaista ilmettä kortteihin.

Tässä olen tehnyt onnittelukortin pyöreään pohjaan. Leimasin on Elzybellsin ja olen värittänyt kuvan tavalliseen tapaan akvarellipuuväreillä. Perhoset koristelin kiiltäviksi glossy accentilla. Paperit on BG:n. Tekstin olen leimannut polymeerileimasimella, jonka olen kiinnittänyt akryylipalikkaan kortin reunaa mukaillen ja siten saanut sen kaarevaksi. Näillä taipuvilla polymeerileimasimilla on helppo leimata tekstejä eri muotoihin.


Lähikuvassa glossy accentilla koristellut yksityiskohdat: